All in the Name

Amerikkalaiset kommunikaatiostrategiat 1.01: on ilmeisesti kohteliasta puhutella keskustelukumppaniansa nimeltä noin viiden minuutin välein. Suomessahan emme nimiä mainitse, ellemme ole epätoivoisen huomionkipeitä tai äkäisiä. Joten tämä tuntuu yhtä kummalta kuin kengät jalassa asuminen. Lisäksi tähän sisältyy pari erittäin isoa ongelmaa:

a.) En ole vielä kehittänyt pelisilmää, joka äkkäisi mihin väliin nämä nimet olisi sopiva sirotella. Tervehdittäessä se tuntuu olevan tavallista, mutta näyttää minusta erittäin merkityksettömältä. Ihan kuin yritettäisiin todistaa, että joo, muistan sinut. (Selittänee hieman sitä uudehkoa Nescafé-mainosta...)

b.) Minun nimenihän on täälläpäin E-sii, pikemminkin kuin Es-si. Siispä, kun palaan Suomeen, vaadin kaikkia tuttuja hokemaan nimeäni kuin olisin kansakuntamme viimeinen toivo. Etten vain itsekin ala luulla, että nimeni on E-sii, O-Ren Ishii tai jotain muuta merkillistä.

***

Toinen irtohavainto, jonka olen unohtanut mainita: paikallisten collegetyttöjen tavallisin päivälook on yliopiston huppari + erittäin lyhyet shortsit. Kengiksi voi valita säästä riippumatta joko rumat varvassandaalit tai Ugg-karvasaappaat. Joo, näyttää huvittavalta. Mutta kiistatta paremmalta kuin useimpien iltalook: kaikkein paksupohkeisimmilla tytöillä on taipumus tulkita pitkähelmaiset paidat bilemekoiksi. Hyi olkoon...

***

...Misfortune cookies!

Did you just eat your Chinese zodiac sign?

Someone is really attracted to your left kidney.

Friends make the best mirrors. And mirrors make the best friends.

The rain falls on all the God's created and you alike.

If I were you, I would check my pulse.


Mikäli nautit näistä, nautit toivottavasti myös ekstrasuperüberbonuksesta: lisäsin yhden kirjoituskurssilla rustaamani novellin DeviantArt-sivulleni. Lukekoon ken viitsii. (Mutta lukekaa nopeasti! En aio pitää tekstiä esillä pitkään editoinnin ja copyright-juttujen takia.)

***

Thanksgivingiä pukkaa! Kaikki kämppikset – myös englantilainen vaihtarityttö – ovat tietysti perheidensä tykönä. Kun taas minä vietän koko loppuviikon yksikseni, ensin läksyjen ihmemaassa, sitten Bostonissa. No jaa. Ehkä syön aamupalan keittiössä, lounaan olohuoneen sohvalla ja iltapalan kylpyhuoneessa – because I can – ja nautin hiljaisuudesta.

The Devil Himself

Olen ollut laiska päivittäjä. Tiedän sen, enkä tahdo selitellä saamattomuuttani laimeilla tarinoilla pienifonttisista maailmankirjallisuuden antologioista tai MLA-viittaustekniikasta. (Saati sitten siitä, miten monta Youtube-videota katson päivässä...) Totuus on, että läksyjä on tuhottomasti. Mutta ei minun tarvitse sitä kuvailla, kun voin kerran näyttää teille muutamia niistä hengentuotteista, joiden väsääminen on pitänyt minut poissa blogosfääristä.

Olen peräti kahdella kirjoituskurssilla: Introduction to Writing Poetry ja Craft of Writing III. Jälkimmäisen aiheena on olevinaan identiteetti, mutta oikeasti siellä lähinnä luetaan repäiseviä teoksia ja tehdään ex tempore -kirjoitusharjoituksia Lady Gagasta ja aprikoositäytekakusta. Ihan on hauskaa.


Midterm-arvosanat kolahtivat internet-tililleni viime viikonloppuna, ja ilokseni voin kertoa, että jatkan vanhalla vain-paras-kelpaa-linjalla: Runoistani vedän A:ta. Toisen kirjoituskurssin arvosana on tällä hetkellä A-, mutta näytelmäkirjailija-opettajani tokaisi minun olevan hiuskarvan päässä julkaisukelpoisuudesta... niin, että nauttikaa näytteistä. Joku sanoi, että ne on ihan hyviä, joten ei ole eläinrääkkäystä tämä.

Olen kirjoittanut jo peräti neljä sonettia, mutta tässä niistä (ehkä) onnistunein. Lähtökohtana oli Percy Shelleyn ihuna Ozymandias:


Temporal Anatomy

Time has teeth and quick, flat feet.
But no hands. No hands at all.
It feeds on the photographs
People save from burning homes.

You can see those teeth in gray-brown Poland
A farm-full of lonesome, soot-gnawed chimneys
Jutting towards the overcast palate,
Breathing out bitter ghosts.

See their white flash in the night of Athens:
With all its pillars, time grins like the moon.
Pleads, arts and spires gush between its toes.
Make fine wine of us, oh Time

Wears socks of pain and marble
And flosses with barbed wire.


Ja tässä ensimmäinen runo, jonka kirjoitin koko kurssilla. Vapaamuotoinen rakkausruno:


Every Little Thing

My blood flows in the details.
A late squall blows through the bus stop shed
He lends me his gray mittens
I was never the same.

We meet
We drink from the same paper cup
A cliché
With two straws, vanilla shake,
heart-shaped pasta and scallops.
The table is sticky, the moon waning.
The waitress asks us to leave.

This has never happened before:
You go to a room and someone smiles
at you.
It's never too dark, it's always too chilly.
We play cards in the light of a cell phone screen.
I forget about the thunder and
remember every flash.
Still
remember every flash
Every ripped notebook page.

On the phone
his voice fades and crackles
But the connection is good.
There's a box of postcards he keeps under his bed.
I've been all over.
He saved every bit of me
Right There.


Novellini ja näytelmäpätkäni ovat valitettavasti liian pitkiä tässä julkaistavaksi. Joten kunnollista proosanäytettä ette nyt saa - ehkä joskus. En tiedä. Vaatii mankumista ja heikon hetken.

Ihan ihania lukijoitani varten jäljennän tähän nyt kuitenkin yhden extempore-harjoituksen, joka kirjoitettiin tunnilla viidessä minuutissa. Tarkoitus oli kuvata itseä erilaisten sosiaalisten ja muiden kategorioiden läpi. Mikä ihana tilaisuus teille tuntemattomille lukijoille oppia tuntemaan minut - kategoriathan tunnetusti kertovat ihmisestä kaiken:

"I have a womb, so I guess you should call me a female. It doesn't matter much to me, though. I'd consider being an European or being in my twenties more of an accomplishment, and you know, at least one of those is only temporary and neither of those are anything unique.
People ask me who I am, and I won't tell them that I had it rough because I was the first born. I won't explain that I don't know my blood type because I'm dead afraid of needles. I won't admit that I'm mostly attracted to males, even though that doesn't make any sense - loud and hairy as they are. It's easier to say I'm a nerd. That's when they usually leave me alone..."


...joo. Vakuutan, että novellit ovat parempia.
Ryuk says hi.