maanantai 16. elokuuta 2010

Prologi

Ilmeisesti yllättävän moni suuri seikkailu alkaa siitä, ettei sankarilla ole mitään sanottavaa.
Niin tämäkin.

Ismaelkin lähtee merille, ja Pikku Prinssi Maahan, silkkaa joutilaisuuttaan. Kun kaikki on naurettu ja turvallisesti paikallaan, kun on aika kerätä puhtaiksi imeskellyt kananluut ämpäriin ja kömpiä talviunille, tietynlaiset ihmiset avaavat vähin äänin ullakon ikkunan ja kiipeävät alas lumihankeen. He jättävät nukkuvan perheensä hiljaiseen taloon ja lähtevät kauas vuorten ja merien taakse – palatakseen keväällä kertomaan tarinoita löydöistään ja vastoinkäymisistään.

Minä olen sellainen tietynlainen ihminen ja lähden etsimään uusia sanoja Uudesta Englannista, connecticutilaisesta yliopistokaupungista nimeltä Danbury. Tässä blogissa kuvaan amerikkalaisen opiskelijaelämän kaikkia puolia juuri sellaisina kuin ne koen: toisina päivinä haluan liikuttaa lukijani kyyneliin, ja toisina heitän teitä puujalalla naamaan. Luvassa on kuvia ja komediaa, arkipäiväisiä ongelmia ja kohtaamisia, taidekursseja ja kulttuurimatkailua, sekä pohdintaa amerikkalaisuudesta – miltä Uusi maailma näyttää, kun välissä ei ole tuhansia kilometrejä ja televisioruutua? Vietän joitain viikkoja myös läheisessä metropolissa nimeltä New York. Olette joskus ehkä kuulleetkin siitä?

Lentoni kulkee Arlandan kautta Newarkiin tasan viikon päästä – so buckle up, everybody ja pistäkää sankarinne seurantaan!