keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

I'm Shipping up to Boston

Rakas yleisö,

aloitan ekskursiomuistelmani Thanksgiving-viikonlopusta, jonka vietin maailman toisiksi suosituimmassa teekutsukohteessa heti Ihmemaan jälkeen. Näin siksi, että vain Bostonista on varsinaisesti toivottu tarinaa. Ja kronologialla on jo liikaa Facebook-kavereita muutenkin.

Halusin kruisata Beantowniin kahdesta syystä. Ensinnäkin kaikki connecticutilaiset sanoivat pitävänsä siitä enemmän kuin Omenasta – henkilökohtaisesti I <3 NY, vaikkei minulla sellaista T-paitaa olekaan. (Totesin, että jos niitä saa kahdella dollarilla, niitä täytyy olla maailmassa liikaa.) Toiseksi, kotikuntani on Suomen Ateena, joten pakkohan oli suorittaa ystävyysvierailu Amerikan Ateenaan. Niinpä nousin sydän kurkussa rähjäiseen Greyhoundiin ja varasin elämäni ensimmäisen yhden hengen hotellihuoneen.


Ensivaikutelmaa dominoi veret seisauttava tuuli, sekä metrojärjestelmä, joka halusi oikeastaan olla ratikkajärjestelmä. Vaikka Ateena-assosiaatiokin on ihan ymmärrettävä: Boston on ennen kaikkea historian, kulttuurin ja opiskelijoiden kaupunki. Kummallinen sekoitus eurooppalaisuutta ja amerikkalaisuutta, brittityyppisiä putiikkeja ja tyylikkäitä pilvenpiirtäjiä.
Tasaa kaikki

Paitsi pavunnäköisistä karkeista, Boston tunnetaan tietenkin Harvardin yliopistosta. Kävi soutukilpailuissa miten hyvänsä, Oxford ja Harvard ovat aina olleet minulle ne unelmayliopistot. Siksi on ikävä sanoa, ettei Harvardin punatiiltä pursuileva kampus ensinkään pärjännyt goottilaiselle Yalelle (jonka kenties esittelen teille vielä tulevissa postauksissa). Cambridgen kaupunginosa, josta kampus haukkaa ison palan, oli kuitenkin yhden metromatkan arvoinen – täynnä ihastuttavia kirjakauppoja ja tähtitieteellisiä jouluvaloja.


Massachusetsin ykköskylän ykkösnähtävyyksiin kuuluu tietenkin myös Freedom Trail. Kuulostaako eeppiseltä ja innoittavalta? Kyllä varmaan, mutta se näyttää vain ja ainoastaan tältä:


Tämä katuun maalattu viiva kulkee kylläkin monen historiallisen maanmerkin ohitse. Mainitsemisen arvoisia näistä ovat kuitenkin vain Green Dragon Inn, vallankumouksellisten vanha kokouspaikka, jossa kävin kelvollisella kalaburgerilla (kävelin sisään kyllä vain nimen perusteella...)


...sekä USS Constitution, tyrmäävän kaunis fregatti.


Old Ironsides on edelleen USA:n laivaston palveluksessa, eikä se ole parisataavuotisen historiansa aikana hävinnyt ainuttakaan meritaistelua. Laivaan tehdään navy-sotilaiden vetämiä, ilmaisia opastuskierroksia, jotka vievät kävijät aina tykki- ja makuukansille asti.


Laiturilta löytyy myös USS Constitutionin historiaa esittelevä museo, jonne sisäänpääsymaksua saa pulittaa juuri sen verran kuin haluaa. Itse päätin kartuttaa museon tuloja ostamalla karpalo-pähkinäsuklaalevyn – jota menin mussuttamaan lasten osastolle kokeiltavaksi laitettuun riippumattoon...


Fregattivanhus on ohittamaton elämys kaikille Bostonin-kävijöille. Toinen taattu vapaa-ajanviettopaikka on Newbury Street, tyylikäs ostoskatu tulvillaan kivoja kauppoja, konditorioita ja antikvariaatteja. Lähistöllä on myös monia hauskoja ketjukauppoja (esim. Antropologie ja Urban Outfitters) sekä pramea uusi kauppakeskus, joka oli jo ehtinyt laittaa mammuttimaiset joulukoristeensa esille.


Tätä ostosaluetta tallasin joka ilta ristiin rastiin iltapalaa metsästäen. Ensimmäisenä iltana saaliiksi jäi vain Seven-Elevenin simpsonimainen Slurpee...


...mutta toisena iltana löysin jo Cheesecake Factoryn! Jonka syntinen (!) valkosuklaa (!)-vadelma(!)juustokakku(!) oli yksi retken kohokohta. Oli aika dekadenttia haarukoida sitä kerman ja Family Guyn kera ihan itseä varten vuokratussa parisängyssä. :)


Bostonin museopläjäyksestä vastasivat Isabella Steward Gardner Museum sekä Science Museum. Ensin mainittu on viehättävä kertaustyylinen palatsi, jonka renessanssitaidekokoelmia ja uskomatonta sisäpuutarhaa ei valitettavasti saanut kuvata. Toiseksi mainitusta taas löytyy maailman suurin Van de Graafin generaattori... (Kyllä, näin sen myös toiminnassa!)


...söpöjä gekkoja...


...sekä M.C. Escher -näyttely. Jos olisin bostonilainen ja perheellinen, veisin muksut sinne vähintään kerran vuodessa!


Ai mitä muuta Bostonissa voi tehdä? No, kuvata kanadanhanhia Fenway Parkissa museoiden aukeamista odotellessaan.


Ja vierailla Boston Bruinsin kotiareenalla. (TD on muuten paikallinen pankki. En tietäisi, ellen olisi sattunut pöllimään kyseisen firman kuulakärkikynää jostain Washingtonista. ...Mutta se on jo toinen tarina!)


PS: Käsittääkseni Bostonissa piipahtaminen ei ole mikään varsinainen Thanksgiving-perinne, mutta ennen lähtöäni nautin toki asiaankuuluvan kalkkunaillallisen erään mahtavan connecticuttilaisperheen kotona. Kalkkunaan en kasvissyöjyyttäni kajonnut, mutta tarjolla oli myös "stuffingia", bataattia, palkopapu-herkkusienilaatikkoa, ämpärillinen perunamuusia ja jänniä purkista tulevia sämpylöitä.


Ja jälkkäriksi omenapiirakkaa, kurpitsapiirakkaa, kurpitsaleipää, kurpitsajuustokakkua, pekanipähkinä-suklaapirakkaa... Kaikki tietysti kermavaahdon kera! ...Ja suomalaiset joulupöydäthän näyttävät minusta nykyään kiloklubin kevätpicniciltä...


keskiviikko 23. helmikuuta 2011

I think I blinked

Ah, Suomi – tuo tuntematon kokoelma sieluttoman kylmiä trollikyliä, joissa kenelläkään ei ole kivaa. Ja vaikka oliskin, niin esitetään, että ei ole.

Ja toisaalta taas...on nää pohjosmaalaset vaan niin järkeviä! Kaikki arkipäiväiset asiat on yhtä pitkälle suunniteltuja kun Ikean huonekalut: mikään muu kun junat ei ikinä ole myöhässä tai epäkunnossa ja leivälle käsketään laittamaan lisää voita koska se on hyväksi verisuonille. Mikä parasta, kaikkialla on vähintään kolme neliömetriä henkilökohtaista hengitystilaa!

On outoa sujahtaa takaisin samaan kämpään, samoihin ihmissuhteisiin, samoihin opiskelurutiineihin – ihan kuin ei olisi koskaan joutunut kärsimään pariakymmentä tuntia ahtaissa mannertenvälisissä suihkujetsoneissa. Yksi Monokuro Boo -herätyskello on hukkunut ja yksi yleiskone aineellistunut keittiön nurkkaan, mutta ei paljon muuta.

Jotenkin kuvittelin, että American-keikaukseni muuttaisi elämääni tai identiteettiäni enemmänkin, mutta hämmentävää kyllä, en ollut missään vaiheessa moksiskaan. Ei kielimuuria, ei kulttuurishokkia, ei koti-ikävää, ei paluumasennusta, ei samperi soikoon edes lisäkiloja! Pitäisikö tällaisesta teflonpinnoitteesta olla ylpeä – vai onko se vain surullinen osoitus sosio-kulttuurisesta juurettomuudestani?

Loppujen lopuksi on aika yhdentekevää, olenko sillä vai tällä puolella Atlantin kadonnutta valtamerta. Pystyn nauttimaan elämän pienistä asioista (kuten kampuksen lähikaupassa myytävästä suklaa-kirsikkakakusta tai kaiuttimen päällä kukoistavasta muratistani) ihan missä hyvänsä. Pääasia, että saan välillä kellua jonnekin muualle. En koskaan ole ihan sopeutunut mihinkään maahan, yhteisöön, kaupunkiin, kulttuuriin tai alakulttuuriin, joten on oikeastaan vain virkistävää, että sopeutumattomuuden syyt toisinaan vähän vaihtuvat. Ehkä pitäisi muuttaa johonkin extremempään paikkaan, että pääsisin joskus nauttimaan jonkinlaisesta kotiinpaluuelämyksestä...

En toki valita – kyllä kannatti! Ja suostuisin silmää räväyttämättä – tai sitten vähemmän coolisti riemusta kiljuen – lähtemään uudestaan! (Ehkä Erasmus kutsuu sitten tohtorivaiheessa...) Oikeastaan, vaihto-opinnoista voisi tehdä kiinteämmänkin, jopa pakollisen osan korkeakouluopintoja.

Jos ei vielä mennyt jakeluun, niin MENKÄÄ! Menkää, hyvät ihmiset, jos pieninkin tilaisuus tarjoutuu! Eikä vaan Jenkkilään ihmettelemään niiden koulutusjärjestelmän ilmiselviä sosilogisia ongelmia vaan mihin vaan, millä tekosyyllä hyvänsä. Sinisen meren rannalla surffaatte illat ja siivootte hotelleja aamut (kivasti). Meette elvyttämään venäläistä lastenkotia tai japanilaista vuoristokylää. Tai naitte jonkun hyvän (lue: ulkomaalaisen) jalkapalloilijan! Yhdellä pallonkulmalla kykkimällä ei ikinä opi mitään.
Tai ehkä oppii. Muttei ymmärrä.

Vakuutinko nyt? Myönnetään: en ole erityisen hyvä ilmaisemaan intohimojani (ellei niihin sisälly moraalista närkästystä – sillon lentelee veri ja päät. (Ei, älkää provosoiko.)) Mutta faktat voin kyllä iskeä tiskiin. Mitä kaunista ja hyvää tästä kokemuksesta siis jäi käteen?

1. Pääsin kokemaan aimo haukkauksen Yhdysvaltojen koillisrannikkoa melkein nollabudjetilla – kiitos opintotuen ja matka-apurahan!

2. Tapasin hienoja ihmisiä eri puolilta maailmaa. Ai, miksikö on siistiä? No, jos keksin lähteä vaikka Amsterdamiin tai Milanoon, tiedossa on mahtava paikallisopas, ehkä yösijakin. Ja kiitos näiden uusien ystävien, tajuan miten erilaisissa kulttuuritodellisuuksissa länsimaisetkin ihmiset voivat elää. (Ranskalaiset kutsuvat tyhmiä ihmisiä "munakoisoiksi", voitteko kuvitella?)

3. Amerikasta ja amerikkalaisista puhutaan paljon, etenkin pahaa. Mutta minä tiedän, millaista siellä oikeasti on – ei niin pahaa.

4. Amerikkalaiset ovat esimerkiksi todella paljon ystävällisempiä ja avuliaampia kuin suomalaiset. Aina irtoaa hymy, tervehdys, kiitos tai anteeksi, kun sille on pienintäkään tarvetta. Melkein hävettää suomalaisten ujous ja yrmeys – joten tahdon tästä lähtien itse olla ystävällisempi tuntemattomille! :)

5. Tiedän selviäväni englannilla tilanteesta kuin tilanteesta. Pystyisin esimerkiksi tekemään väitöskirjan tai työskentelemään globishiksi. Huomasin myös kirjoittavani erinomaista enkunkielistä proosaa – piti vain sattua kokeilemaan. Myös ääntäminen parani himpun, etenkin lauseintonaatio, mutta tärkein anti oli kyllä kielellisen itseluottamuksen paraneminen.

6. Ulkomaan opinnot näyttävät hyvältä CV:ssä, kuulemma. Saa ihmiset kuvittelemaan, että olet sellainen kiinnostava ja rohkea metropoliitti...

7. Todistin itselleni ja kaikille muillekin, että minulla on munaa ja viitseliäisyyttä raahata itseni pohjoismanhattanilaiseen, hiiriä kuhisevaan hostelliin, jos sattuu huvittamaan. Ja selviän muutenkin omin neuvoin ties sun mistä. En ole niin helposti lannistettavissa kuin puoli vuotta sitten.

8. Sain ihan uutta perspektiiviä siihen, mitä on olla suomalainen ja mikä juuri Suomessa on ainutlaatuista Ainakin suklaa, kieli ja snow-how. Niin, ja kuutamo, kaiho ja katkeruus. Oli jatkuvasti niin valkoinen ja eksoottinen olo.

Näiden lisäksi kehitin epäterveen leivosriippuvuuden ja kokoelman uusia puseroita, mutta ei nyt mennä siihen. Sen sijaan aion alleviivata yllä olevan listan ykköskohtaa muutamalla kaupunkiretkipäivityksellä – jos joku vielä jaksaa eksyä tänne. Älkää jättäkö ja unhottako ihan vielä!