keskiviikko 23. helmikuuta 2011

I think I blinked

Ah, Suomi – tuo tuntematon kokoelma sieluttoman kylmiä trollikyliä, joissa kenelläkään ei ole kivaa. Ja vaikka oliskin, niin esitetään, että ei ole.

Ja toisaalta taas...on nää pohjosmaalaset vaan niin järkeviä! Kaikki arkipäiväiset asiat on yhtä pitkälle suunniteltuja kun Ikean huonekalut: mikään muu kun junat ei ikinä ole myöhässä tai epäkunnossa ja leivälle käsketään laittamaan lisää voita koska se on hyväksi verisuonille. Mikä parasta, kaikkialla on vähintään kolme neliömetriä henkilökohtaista hengitystilaa!

On outoa sujahtaa takaisin samaan kämpään, samoihin ihmissuhteisiin, samoihin opiskelurutiineihin – ihan kuin ei olisi koskaan joutunut kärsimään pariakymmentä tuntia ahtaissa mannertenvälisissä suihkujetsoneissa. Yksi Monokuro Boo -herätyskello on hukkunut ja yksi yleiskone aineellistunut keittiön nurkkaan, mutta ei paljon muuta.

Jotenkin kuvittelin, että American-keikaukseni muuttaisi elämääni tai identiteettiäni enemmänkin, mutta hämmentävää kyllä, en ollut missään vaiheessa moksiskaan. Ei kielimuuria, ei kulttuurishokkia, ei koti-ikävää, ei paluumasennusta, ei samperi soikoon edes lisäkiloja! Pitäisikö tällaisesta teflonpinnoitteesta olla ylpeä – vai onko se vain surullinen osoitus sosio-kulttuurisesta juurettomuudestani?

Loppujen lopuksi on aika yhdentekevää, olenko sillä vai tällä puolella Atlantin kadonnutta valtamerta. Pystyn nauttimaan elämän pienistä asioista (kuten kampuksen lähikaupassa myytävästä suklaa-kirsikkakakusta tai kaiuttimen päällä kukoistavasta muratistani) ihan missä hyvänsä. Pääasia, että saan välillä kellua jonnekin muualle. En koskaan ole ihan sopeutunut mihinkään maahan, yhteisöön, kaupunkiin, kulttuuriin tai alakulttuuriin, joten on oikeastaan vain virkistävää, että sopeutumattomuuden syyt toisinaan vähän vaihtuvat. Ehkä pitäisi muuttaa johonkin extremempään paikkaan, että pääsisin joskus nauttimaan jonkinlaisesta kotiinpaluuelämyksestä...

En toki valita – kyllä kannatti! Ja suostuisin silmää räväyttämättä – tai sitten vähemmän coolisti riemusta kiljuen – lähtemään uudestaan! (Ehkä Erasmus kutsuu sitten tohtorivaiheessa...) Oikeastaan, vaihto-opinnoista voisi tehdä kiinteämmänkin, jopa pakollisen osan korkeakouluopintoja.

Jos ei vielä mennyt jakeluun, niin MENKÄÄ! Menkää, hyvät ihmiset, jos pieninkin tilaisuus tarjoutuu! Eikä vaan Jenkkilään ihmettelemään niiden koulutusjärjestelmän ilmiselviä sosilogisia ongelmia vaan mihin vaan, millä tekosyyllä hyvänsä. Sinisen meren rannalla surffaatte illat ja siivootte hotelleja aamut (kivasti). Meette elvyttämään venäläistä lastenkotia tai japanilaista vuoristokylää. Tai naitte jonkun hyvän (lue: ulkomaalaisen) jalkapalloilijan! Yhdellä pallonkulmalla kykkimällä ei ikinä opi mitään.
Tai ehkä oppii. Muttei ymmärrä.

Vakuutinko nyt? Myönnetään: en ole erityisen hyvä ilmaisemaan intohimojani (ellei niihin sisälly moraalista närkästystä – sillon lentelee veri ja päät. (Ei, älkää provosoiko.)) Mutta faktat voin kyllä iskeä tiskiin. Mitä kaunista ja hyvää tästä kokemuksesta siis jäi käteen?

1. Pääsin kokemaan aimo haukkauksen Yhdysvaltojen koillisrannikkoa melkein nollabudjetilla – kiitos opintotuen ja matka-apurahan!

2. Tapasin hienoja ihmisiä eri puolilta maailmaa. Ai, miksikö on siistiä? No, jos keksin lähteä vaikka Amsterdamiin tai Milanoon, tiedossa on mahtava paikallisopas, ehkä yösijakin. Ja kiitos näiden uusien ystävien, tajuan miten erilaisissa kulttuuritodellisuuksissa länsimaisetkin ihmiset voivat elää. (Ranskalaiset kutsuvat tyhmiä ihmisiä "munakoisoiksi", voitteko kuvitella?)

3. Amerikasta ja amerikkalaisista puhutaan paljon, etenkin pahaa. Mutta minä tiedän, millaista siellä oikeasti on – ei niin pahaa.

4. Amerikkalaiset ovat esimerkiksi todella paljon ystävällisempiä ja avuliaampia kuin suomalaiset. Aina irtoaa hymy, tervehdys, kiitos tai anteeksi, kun sille on pienintäkään tarvetta. Melkein hävettää suomalaisten ujous ja yrmeys – joten tahdon tästä lähtien itse olla ystävällisempi tuntemattomille! :)

5. Tiedän selviäväni englannilla tilanteesta kuin tilanteesta. Pystyisin esimerkiksi tekemään väitöskirjan tai työskentelemään globishiksi. Huomasin myös kirjoittavani erinomaista enkunkielistä proosaa – piti vain sattua kokeilemaan. Myös ääntäminen parani himpun, etenkin lauseintonaatio, mutta tärkein anti oli kyllä kielellisen itseluottamuksen paraneminen.

6. Ulkomaan opinnot näyttävät hyvältä CV:ssä, kuulemma. Saa ihmiset kuvittelemaan, että olet sellainen kiinnostava ja rohkea metropoliitti...

7. Todistin itselleni ja kaikille muillekin, että minulla on munaa ja viitseliäisyyttä raahata itseni pohjoismanhattanilaiseen, hiiriä kuhisevaan hostelliin, jos sattuu huvittamaan. Ja selviän muutenkin omin neuvoin ties sun mistä. En ole niin helposti lannistettavissa kuin puoli vuotta sitten.

8. Sain ihan uutta perspektiiviä siihen, mitä on olla suomalainen ja mikä juuri Suomessa on ainutlaatuista Ainakin suklaa, kieli ja snow-how. Niin, ja kuutamo, kaiho ja katkeruus. Oli jatkuvasti niin valkoinen ja eksoottinen olo.

Näiden lisäksi kehitin epäterveen leivosriippuvuuden ja kokoelman uusia puseroita, mutta ei nyt mennä siihen. Sen sijaan aion alleviivata yllä olevan listan ykköskohtaa muutamalla kaupunkiretkipäivityksellä – jos joku vielä jaksaa eksyä tänne. Älkää jättäkö ja unhottako ihan vielä!

1 kommentti: