maanantai 8. marraskuuta 2010

All Hallows

Hoi, Suomi! Nyt on aika lakkauttaa joulu ja siirtää syömingit ja tällingit loppusyksyyn – Halloweenina on hauskempaa!

Miettikää nyt itsekin: juhlapyhä, joka on tehty kalmoista ja karkeista! Milläs sen ylitätte? Ette sinappisella porsaanperseellä ainakaan.

(Asuntolani aula groteskina:)


Minun connecticutilainen all hallows' eveni alkoi sillä ylistämälläni online-shoppailulla. Goottien ei enää kannata harhailla pimeillä kujilla ja lateksiklubeilla random vampyyri-encountereiden toivossa, koska hampaitakin saa nykyään netistä:


Halusin kauhuteemaisen naamiaisasun, joka olisi riittävän pieni ja kevyt kotimaahan kuljetettavaksi, joten haistatin Stephenie Mayerille pitkät ja kasvatin somat pikku kulmurit. Koska kalmankalpeus ja uniongelmaisen silmänaluset löytyvät omasta takaa, paljon muuta maskia ei tarvittukaan. (Maybe she's born with it!) Mitä nyt valkoinen kauluspaita, syvänpunainen satiininauha ja eye-linerilla piirretty ankhitatuointi - för effektens skull.


D-dayhyn valmistauduttiin pitkin viikkoa. Oli musiikinopiskelijoiden tarjoamaa mainiota jazzkonserttia – ja tietysti perinteistä kurpitsankaiverrusta. Poimin uhrini itse jo alkukuusta, naapurikylän söpöltä perhefarmilta.


Vaikka vauvani olikin vähän keskonen, prosessi oli yllättävän yksinkertainen. Siementen ja mallon poistaminen oli oikeastaan itse leikkaamista hitaampaa ja hankalampaa.


Mutta tässä tulee antikliimaksi: meidän asuntolaamme ei saa tuoda kynttilöitä – ei vaikka niitä ei edes aikoisi polttaa. (Ottaen huomioon, että lukukauden alussa heräsin öisiin palohälytyksiin noin kahdesti viikossa, päättelisin tämän kuitenkin olevan niitä harvoja sääntöjä, joissa on järkeä.) Sitten harkitsin kunnon valonheitintä – ei se Gordonkaan Bättistä pelkällä tuikkulyhdyllä saa houkuteltua. ...Mutta mokoma ei mahtunut sisään! Ei ole maailma muuttunut: pieni on kaunista ja kauneus petollista, edelleen.


Humu huipentui aattona, jolloin bussillinen yliopiston väkeä – lähes kaikki vaihtarit mukaan lukien – suuntasi kohti Salemia. Lovecraftin lukijat tehkööt omat päätelmänsä kohteen soveliaisuudesta. Muille kerrottakoon, että kyseessä on pieni, massachusettsilainen rannikkokaupunki, joka tunnetaan vuoden 1692 noitakäräjistä: neljätoista naista ja viisi miestä hirtettiin, yksi onneton murskattiin kivikasan alle. Koska talvinen tylsyys ajoi pikkutyttöjä hysteriaan.


Kaupungissa on sankka wicca-populaatio, tusinoittain ennustajaeukkoja, pari–kolme noitamuseota sekä yksi merirosvomuseo. Joka vuosi Halloweenin korvalla siellä järjestetään teeman mukaiset katukarnevaalit. Väkeä oli kuin pipoa ja joka toisella oli pikkuriikkinen Lajitteluhattu tai välkkyvät pirunsarvet päässä. Myös koiria oli tällätty merirosvo- ja haaremiasuihin...


Kunhan kuuluisin noitamuseo oli lukuisin valaistuin vahanukein esitellyt noitavainojen historiaa, harhailimme muutaman tunnin karnevaaleilla ja satamassa. Hienoimmat löydöt olivat penny store -tyylinen karkkikauppa sekä moderni merirosvolaiva, jonka muuan paikallinen oli itse väsännyt invalidityttärensä iloksi ja tueksi – Amerikassa mikään ei ole hauskaa tai vaikuttavaa ilman liikuttavaa taustatarinaa.


En ole aivan varma, kuinka minun pitäisi Salemin noitamaniaan suhtautua. Toisaalta teema kiehtoo sekä historiallisuudellaan että myyttisyydellään. Toisaalta ärsytti nähdä keski-ikäisiä, kristillisiä republikaaneja jonottamassa wicca-kauppaan. En pidä itseäni missään määrin wiccalaisena, mutta luonnonläheinen maailmankatsomukseni on ehdottomasti lähempänä nykynoitia kuin mitään paikallisia baptistikirkkoja. Siksi tuntui kurjalta nähdä, kuinka toisten vakavasta elämäntyylistä tehdään kaupallinen kuriositeetti. Mikä vielä pahempaa, suurin osa karnevaalin kävijöistä pitänevät minua ja kaikkia kanssapakanoitani tuomittavina – ja tuomittuina – viimeistään jouluun mennessä. Olisi hauska nähdä aitoa hyväksyntää eikä tuollaista alentuvaa uteliaisuutta...


No, joka tapauksessa:
Puuduttavan, Silent Hill -leffalla höystetyn bussimatkan jälkeen saavuttiin takaisin Danburyyn. Siinä tunnin päästä koitti puoliyö – eli oikea hetki ajella pienessä metsämökissä pidettäviin naamiopirskeisiin. No, klovneista ja gorilloista huolimatta siellä oli suunnilleen yhtä tylsää kuin kaikissa bileissä ja baareissa. Istuinpa nyt hieromassa pohkeitani muutaman tunnin, lähinnä nähdäkseni, millaisia zombeja tulee vastaan ja miten kuuluisaa beer pongia pelataan. (Kroonisena kaljanvihaajana en toki itse pelannut. Älä pelkää, äiti.)

Ilta päättyi onnellisesti 24h-dineriin ja aamuneljältä nautittuun, tuhtiin juustokakkupalaan. Sänkyyn pääsin soveliaasti juuri ennen aamunkoittoa. Eli en muuttunut kurpitsaksi.


...Ja sillä tavalla, lapset, saadaan tasaisesti paistunut Halloween.
Onnellista kekrin, Samhainin tai pyhäinmiestenpäivän jälkeistä syksyä kaikille lukijoille – mitä ikinä sitten vietittekään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti