Surullinen tarina, jossa on onnellinen loppu. Kaikkihan niistä tykkää, koska ne ovat harvinaisimpia.
Olipa kerran pieni metsäneläin, joka purjehti meren yli länteen, kuten tuhannet metsäneläimet ja slaavit ennen häntä. Vaikka hän lähti kauemmas kuin osasi kuvitella, häntä ei pelottanut, sillä olkalaukussaan hänellä oli voittamatton onnen ja voiman amuletti: Teh Superlaama. Like so:
Superlaama oli kotoisin Kryptiseltä planeetalta, mutta se oli asunut Amerikassa vähintään vuosikymmenen Maahan laskeutumisensa jälkeen. Näin ollen se tiesi sikäläiset niksit ja meiningit: mistä löytää lähin apteekki, miksi New Yorkissa on niin vähän puluja ja miten metrokorttia ei kannata käyttää.
Metsäneläimellä ja Superlaamalla oli hauskaa Uudessa maailmassa. Aina siihen asti, kun Superlaama otti ja katosi. Metsäneläin ei tiennyt, mitä sen uskolliselle kumppanille oli tapahtunut. Ehkä se oli käärmeen ruokaa. Ehkä se oli kuullut lasten huutoja palavasta kerrostalosta San Fransiscossa ja lähtenyt pelastusretkelle. Oli kuinka hyvänsä, metsäneläin oli nyt yksin ja neuvoton. Edes syksyn värit eivät piristäneet metsäneläintä.
Sitten, eräänä räntäsateisena päivänä posti toi metsäneläimelle odottamattoman paketin, joka ei tahtonut millään pysyä metsäneläimen kassissa. Sen kuplamuovit poksahtelivat itsekseen ja se värähteli levottomasti. Syy paketin malttamattomuuten paljastui kuitenkin nopeasti; sieltä hypähti ulos - kukas muukaan kuin Superlaama, ystävänsä Pörhölaaman kanssa.
Sekä Dracula-pillereitä. (Uusienglantilainen ilmasto ei ole suotuisa verenimijöiden kasvattamiseen.)
Ihana poikaystäväni siis teki kadonneen laaman tilalle jopa kaksi. Leikkasi itse pleksilasista, maalasi ja lähetti meren yli. Tiskaa ja imuroikin vielä. I think he's a keeper... ;)
Mielenkiintoinen blogi! :) Olen itse hakemassa vaihtoon ensi lukuvuodeksi, joten kiva lukea muiden kuulumisia. Oletko ollut tyytyväinen yliopistoon, ja meininkiin noin muuten? Olisin itsekin halunnut Connecticutiin, mutta sinne ei tänä vuonna ollut oikein mahdollisuuksia hakea.
VastaaPoista-Anna
Hei, Anna!
VastaaPoistaKiva, jos lätinöistäni on iloa joillekin vaihtoa harkitseville.
Kokonaisuutena olen ollut vaihtooni oikein tyytyväinen ja lähtisin ehdottomasti uudestaankin. Yliopistostani Western Connecticut State Universitysta minulla on tosin vähän kaksijakoinen mielipide. Toisaalta opetus on varsin laadukasta ja kurssitarjonnat paremmat kuin kotona, mutta käytännön asiat ja byrokratia ovat vähän retuperällä: kansainvälisten asioiden toimistoa ei ole olemassakaan ja iso osa henkilökunnasta ja opiskelijoista ei ole tippaakaan kiinnostunut vaihto-opiskelusta tai -opiskelijoista. (Ne muutamat, jotka ovat kiinnostuneita, ovat kylläkin äärimmäisen mukavia ja auttavaisia!) En tiedä onko tilanne muissa yliopistoissa yhtä paha, mutta älä ylläty, jos sinulla ei ensimmäisenä päivänä tai kriisitilanteissa ole mitään mihin mennä tai ketään kenet tavata. Myös valtaviin läksymääriin ja lukiomaiseen poissaolojen ja läksyjen kyttäämiseen kannattaa varautua.
Mutta paljon saa irti, kun matkustelee ja maistelee ja pyörii paikallisten kanssa. Toisin kuin suomalaiset, amerikkalaiset ovat valmiita kutsumaan kotiinsa sellaisia ihmisiä, jotka tapasivat vasta eilen. :)
Ehdottomasti on iloa, kiitos kattavasta vastauksesta! :) Juuri tuon tyyppisen kuvan olenkin saanut tutkaillessani eri yliopistojen sivuja ja muiden kokemuksia. Kiinnostavia kursseja on kyllä tarjolla monissa eri yliopistoissa!
VastaaPoistaOletko muuten lukukauden vai koko vuoden vaihdossa? Itse odottelen täällä jännityksellä valinnan tuloksia, parin viikon sisällä pitäisi saada tietää... Toivotaan, että tärppäisi, ja pääsis sitten syksyllä lähtemään :)
Pelkän lukukauden - mikä sopii minulle oikein hyvin. Siinä ajassa ehtii nähdä aika lailla kaiken minkä haluaakin, muttei ehdi tulla liian kova ikävä kotikoloon. Toivottavasti tärppää! Itselläni onnisti vasta toisella yrittämällä.
VastaaPoista